Torttu på tårta, eli kerrompa taas itsestäni.

Omaan fetissin naisten jalkahien tuoksuun, tai moni varmasti sanoisi hajuun, makuasioita. Kelpuutan nuuskittavaksi jalat, sukat, kengät tai lähes kaiken mihin saa jalkahien tuoksun tarttumaan. Koen tässä mielessä olevani hiukan yksin fetissini kanssa. Toki tiedän, että kaltaisiani on olemassa, siis tyyppejä joille tuoksut ovat se "juttu". Lisäksi fetissiini voidaan liittää visuaalinen puoli, eli tykkään kovasti/kovana katsella kauniimman sukupuolen edustajia näyttävissä kengissään, likaisissa sukissaan, paljain jaloin.

Jäljittäisin omassa mielessäni fetissini syntyneen joskus 5-6 ikävuoden paikkeilla, kun ikäiseni tuttavaperheen tytär oli meillä päivähoidossa ja jostain saimme päähämme haistella toistemme sukkia?!? Enive, tämä oli melko suosittu "leikki" ja samalla siihen yhdistyi sellainen mielikuva, että tämä nyt ei oikein ole aivan täysin sallittua aikuisten mielestä. Sukkaleikit loppuivat kun menimme kouluun, mutta murkkuiässä kun tytöt alkoivat kiinnostaa, tajusin että ei helvetti, tämähän on hiukan monisyisempi juttu. Pillu oli erittäin kiva ja kiihottava kapistus, mutta tyttöjen jalat ja erityisesti niiden tuoksu oli jotain aivan mahtavaa. Silloin olin todella hukassa ja häpeissäni fetissistäni, enkä oikein edes ymmärtänyt mistä on kyse. Eihän se nyt ole normaalia, että saa suunnatonta seksuaalista mielihyvää tyttöjen hikisten jalkojen hajusta. Parikymppiseksi saakka koin sopivani yhteiskuntaan fetissini kanssa kuin neliskanttinen palikka pyöreään reikään.

Parinkympin tienoilla pääsin tutustumaan pimppernetin ihmeelliseen maailmaan ja tulin siihen tulokseen, että en aivan yksin olekkaan fetissini kanssa. Sillä tuskin kukaan perustaisi tuhansia jalkafetisismiä käsitteleviä sivustoja vain minua varten. Pakkohan se on myöntää, että pimppernet avasi aivan uusia ulottuvuuksia toteuttaa itseään. Tästä jo kohta parinkymmenen vuoden takaisesta koen kulkeneeni huiman matkan ihmisenä ja fetisistinä. Matkanvarrelle on sattunut yhtä ja toista, etenkin sitä toista. Nykyään koen olevani melkoisen sujut fetissini kanssa, vaikkakaan edelleenkään en kovin julkisesti ja avoimesti osaa olla fetisisti-itseni.

Jännä kato.

Edelliseen postaukseeni viitaten, oon aikaisemminkin huomannut että kun olisi "tositoimien" aika, niin monet vaan yksinkertaisesti lopettavat yhteyden pidon. Toki ymmärrän, että hetken huumassa tehty päätös osallistumisesta johonkin itsestä erikoiselta kuulostavaan asiaan saattaa myöhemmin kaduttaa, varsinkin kun päätös on tehty lapsen mielellä; "jos kerran kaikki muutkin, niin minäkin sitten". Ei toimi.

Näitä yhteydeyttä pitämättömiä on ihan perkeleesti ja ne hiukan nyppii. Onneksi vastapainoksi on erittäin säntillisiä mimmejä, jotka pystyvät sitoutumaan asioihin hiukan pidemmälle kuin huomiseen tai ylihuomiseen.