Tässä vuosien mittaan usein on kauppojen yhteydessä tullut puheeksi poikaystävä ja se miten hän asiaan reagoi. Reagointimalleja on melkein yhtä monta kuin on poikaystäviäkin ja tosiaan luulen että suurin osa ei edes koskaan saa tietää paremman puoliskonsa kaupoista tms. Luulisin, että tosiaan yleisintä on että ei sitä välttämättä kerrota poikaystävälle, koska asia on hänen kannaltaan merkityksetön, aivan kuten siis onkin. Toiseksi yleisin malli on se että poikaystävää ei kiinnosta, toisaalta, miksi kiinnostaisikaan, eihän siinä ole mitään erikoista. Sitten muutamat ovat ehdottomasti vastaan, koska astun tavallaan heidän "reviirille" kiihottumalla välillisesti heidän naisistaan ja toki ymmärrän senkin. Siinä pari päämallia suhtautumisesta, mutta sitten on nämä kauppapakan villit kortit. Muutama heistä on jäänyt mieleeni :D
Eräs kaveri kiinnostui oikein tosissaan fetissistäni ja hänen kanssaan vaihdoimme meileitse ajatuksia vielä pitkään senkin jälkeen kun olin lopettanut kauppojen teon hänen tyttöystävänsä kanssa. Mukava kaveri. Toinen kaveri oli aikoinaan sitä mieltä, että sukat kun sukat ja tarjosi samaan pakettiin omia sukkiaan :) Ei oikein iskenyt. Muuan kaveri kiinnostui myös ja tarjoutui pöllimään sisariensa sukkia kauppaan mukaan, se jo olikin ihan ok ajatus. Tosin en muista että saatiinko kaupat aikaan siskojen sukista. Yksi hahmo oli "katsonut mitä pelejä" tyttöystävän puhelimessa on ja kuinka ollakaan ihan "vahingossa" löytänyt meidän välisen facekeskustelun, kauhia äläkkähän siitä nousi vaikka minun ja hänen tyttöystävänsä kauppasuhde oli alkanut jo pitkään ennen heidän suhdetta. Siinä kohtaa en kyennyt muuta kuin toteamaan että ei kannata katsoa sinne mistä saattaa löytää sellaista mitä ei halua nähdä. Toivottavasti myös löysi hakemansa pelit :D Sitten tässä aivan lähiaikana törmäsin aika erikoiseen tapaukseen, siis erikoiseen ainakin näin omasta vinkkelistä katsottuna, näillä tiedoilla mitä mulla tapauksesta on. Juttu siis alkoi kuten useimmiten, mimmi otti yhteyttä ja kauppasi sukkiaan, kauppoja saatiin aikaan ja kaikki oli happy. Jossain vaiheessa tuli puhetta poikaystävästä ja mimmi kertoi että silläkin on fetissi sukkiin ja että tietää myös meidän kaupoista. Ajattelin että siinäpä joviaali kanssafetisisti. Hiukan sitten pistikin hämmästelemään kun faceen paukahti viesti tuossa maanantain ja tiistain välisenä yönä, hiukan ennen aamu kolmea (viesti siis tuli tämän mimmin nimissä):
"Mun parisuhde on tärkeempi ku noi sukkajutut. Omatunto kävi liian raskaaks kerroin mun miehelle ja suuttus. Toivon et mun ja sen juttu ei kaadu tän takia mä rakastan sitä äjää enemmän ku mitää. Se on aika raivoissaan ja haluis selvittää välei sun kans.. Jos tulisit huomen päiväl käymään täs jossain tai jtn"
Ensireaktioni oli tietenkin että mitvit?? Koska kumminkin luulin poikaystävän jo tienneen kaupoistamme. Ihmetystä vain lisäsi se, että emme kyseisen mimmin kanssa juurikaan facen kautta pitäneet yhteyksiä, plus että tekstin tyyli ja ulkoasu oli täysin erilaista kuin aiemmin... No selkishän se sitten että tämä hahmo oli viestin muotoillut matkaan. Aluksi mietin, että joopajoo tässä taas joku susimustasukkanen kaveri ja että mitähän kumman selvitettävää minulla ja hänellä voisi keskenämme ikinä olla? Mutta sitten aloin miettiä asiaa toiselta kannalta, olin selkeästi astunut toverifetisistin tontille. En tosin edelleenkään hiffaa, että selvitettävää meillä voisi asiassa olla, antaa kauppojen olla ja rauhoitutaan kaikki, toivon myös että he saavat keskenään asian selvitettyä, koska en nyt kumminkaan väkisin tämän mimmin sukkia jalasta varastanut :D
Eli sinä poikaystävä joka saat tahtoen tai tahtomattasi selville, että naisesi myy sukkiaan mulle; en todellakaan ole muuta vailla, vaikka kuinka niin tahtoisit ajatella. Tuskin myöskään ne sukat on sulta pois, paitsi edellä mainitsemassani tapauksessa.
Olkaa hyvät ihmiset rehellisiä toisillenne, rakastakaa ja kosketelkaa toisianne, se tekee gutaa, niin rehellisyys, rakkaus kuin koskettelukin <3 p="">
3>
Säälittävän fetissin omaavan omituisen hiihtelijän kertomaa. Totuus on usein tarua ihmeellisempää. friikki.kinnunen@gmail.com
1.06.2016
11.21.2015
Jos mä oon ostajana jonkun mielestä sekaisin, niin on niitä sekaisia myyjissäkin :D
- Viestiketju alkoi: tiistai
- Janika MattilaTommoset VOXin pitsiballerinat
- Sami KinnunenMitä pitäisit hintana?
- Janika MattilaEmmä tiedä miten tämmösten hinnat menee nii ehdota sä jotain 😅
- Sami KinnunenHmm.. Olisitko mahdollisesti halukas myymään samaan pakettiin sukat? :)
- Janika MattilaEiköhä se onnistu
- Sami KinnunenAsiaa. Olisko 20e ihan luokaton tarjous?
- Janika MattilaKäyhä se, voin kaupan päälle antaa viel toisetki sukat !
- Sami KinnunenNo mut sukkien pitäs sit haista oikein kunnolla ;)
- Janika MattilaÄlä siitä huoli
- perjantai
- Sami KinnunenOlisko alku viikosta kaupat ok?
- perjantai
- Sami KinnunenNiin tuota...?
- Tänään
- Sami KinnunenKuis niide kauppojen kans?
- Janika MattilaJätän myymättä,mä haluan viikonloppuni viettää rauhassa
- Sami KinnunenNyt meni vähän ohi??
- Janika MattilaSit kannattaa lukea uudestaan
- Sami KinnunenEi oikein aukea edelleenkään...
- Janika MattilaKerro kun aukeaa
- Sami KinnunenJep, sen verran koen ymmärtäväni, että haluat olla viikonloppus rauhassa, mutta miten se nahtaa liittyä meidän kaupoihin? Valaise hiukan vähä-älyistä, kun en ymmärrä...
- Janika MattilaNo ensinnäkin tänä viikonloppuna tulee 4 vuotta siitä kun mun isäni teki itsemurhan ja mä oon menossa maanantaina sytyttämään kynttilän sen muistolaatalle, joten mä vähiten haluan keskustella haisevien kenkien ja sukkien myynnistä
- 15:40Sami KinnunenOkei, otan osaa. Mutta mistä ihmeestä luulit mun tietävän tuon? Vaikka aika velho olenkin, niin silti ikävä kyllä en pysty ajatusten lukemiseen.
- Janika MattilaEn luullut, ilmaisin vain että haluan viikonloppuni viettää rauhassa
- 15:41Sami KinnunenJep jep... Rauhaisaa viikonloppua sitten vaan. Ota rauhallisesti ;)
10.16.2015
Vanhoja ja uusia.
Tuossa jo viimevuoden puolella sain lämmiteltyä erään todella vanhan kauppasuhteen tulille, tai oikeammin kyse oli jostain muusta, nimittäin satunnaiset kaupat joskus 6 vuotta sitten. Satuin muistamaan tän mimmin jostain, ehkä valtavan viehättävästä ulkonäöstä tms, sillä hänen silloiset sukat ei kovinkaan kummoiset olleet. Nykyään hän käy koulua ja tietenkin on päivät pitkät kengät jalassa, joten aivan loistavia sukkia on tarjolla. Viimeviikolla tuossa vein hänelle kolmisenkymmentä paria sukkia käytettäväksi. Hän ilahtui vilpittömästi ja tuumasi vain, että tämäpä hyvä, win/win tilanne molemmille, hänen ei tarvitse pestä sukkapyykkiä ja mä taas saan sit sitä mitä haluan. Hänen kanssaan on erittäin helppo tulla toimeen ja juttuun muutenkin, kaikkiaan mahtava nainen :)
Pariviikkoa takaperin löysin eräästä vanhasta puhelimestani numeron jonka takana piileskeli vielä vanhempi kauppakumppani. Jotenkin ajattelin että hän ei varmaankaan olisi kovinkaan innokas jatkamaan kauppoja, mutta yllätyin positiivisesti. Omien sanojensa mukaan hän oli jopa jossainvaiheessa ollut ottamassa yhteyksiä, mutta se sit vaan oli jäänyt. Oli mukava huomata, että hän muisti tasan tarkkaan mistä tykkään :) Hän jopa tarjosi hiukan eksoottisempaa tavaraa (stay-up sukkia) joka kelpaa toki mainiosti, jos vaan hajut on paikallaan.
Uusia tuttavuuksia on hiukan vähemmän päässyt syntymään ja osaksi varmaan saan syyttää itseäni. En nimittäin millään jaksaisi vaihtaa viittäsataa viestiä saamatta kumminkaan mitään. Niin nimittäin käy todella usein, tuntuu että tyypit vaan lämpimikseen kyselee ja pohtii asiaa vaikkei ole edes valmis kaupoille.. Tylsää. Toki siis joukossa on monia todella asiallisia mimmejä joiden kanssa kaupat syntyy todella näppärästi.
Taas on se aika vuodesta kun viimeistään haudataan ne kesämonot, joten arvon ladyt, muistattehan mua? :D

8.07.2015
Voi Äiti....
Tiedän, että Äidit ovat erittäin uteliaita varsinkin poikiaan kohtaan, mutta silti oletin omani olevan vähemmän utelias. Oman Äitiotukseni kanssa puhumme asiasta kuin asiasta leppoisasti kuin lehmän paskasta. Hiukan valottaakseni leppoisaa jutusteluamme, kerron seuraavaa
Äitini sairastui aikoinaan rintasyöpään... Sen kuultuani tuumasin, että perkele, jos sädehoito vie karvat akasta, niin uhraan partani äidilleni tussukarvoiksi :D Asialle hekoteltiin ja syöpä ymmärsi olevansa väärässä ämmässä, ja poistui Äidistäni.
Joten jatkuu:
Rakas äitini oli hoitamassa (paimentamassa sähköpiiskalla) jälkikasvuani tuossa männäaikana. Vanhempi poikani tapansa mukaan tööttäs "isin huoneeseen" hakemaan helikopteria tai lentokonetta (joo siis harrastan RC-lennokkeja, mutta en niistä niin saa mielihyvää) ja mummu perässä... Prkle! Mummulle oli pikku ylläri pylläri kai? Olihan se ja ei ollut.... Äidin kanssa sain puhuttua asiat puhki tänään ja molemmat ollaan tyytyväisiä. Kuulemma Äiti rakastaa poikaansa vaikka olisin homo :D mut faijalle ei ihan kaikkea kannata kertoa....

7.18.2015
Paskan määrä näyttää olevan rajallinen.
Näiden kaikkien Annejen ja Lindojen jälkeen on mukavaa olla tekemisissä ihan aitojen ja mukavien ihmisten kanssa. Ymmärrän ja tiedän tasan tarkkaan sen, että kaikki vieras ja tuntematon aiheuttaa pelkoa ihmisissä. Pelko taas aiheuttaa lähes aina hyökkäävän reaktion ja hyökkäyshän on paras puolustus. Ymmärrän siis niin Annea kuin Lindaakin ja monia muita, heillä on omassa elämässään kaikki niin päin helvettiä, että kukaan ei heidän mielestään saa olla avoin oma itsensä. Harmi heidän kannaltaan, koska kerran tällä pallolla vaan palloillaan? Ilo irti siitä mistä sen saa, jos mä julkisesti kerron ja myönnän repiväni riemua naisten jalkahien hajuisista tavaroista, kengistä tai sukista, niin so what? Varmaankin jommalla kummalla, ellei molemmilla on joku vielä sairaampi fetissi kuin itselläni? Lapsia, eläimiä, tai jotain vielä pahempaa... Naisten pikkuhousuja??? (no okei, meni vähä pitkäs, mut jotenkin naurattaa ajatus Annesta ja Lindasta haistelemassa toistensa pikkuhousuja) :D Heillä on varmasti omat "juttunsa" jotka ovat todella karmivia, heidän omassa päässään. Kaapista ulos vaan, se kannattaa.
Itse kun oon rehellisesti kertonut fetissistäni, niin porukka jopa tykkää musta just tälläisenä sairaana perverssinä joka oon. Eräskin kauppakumppani männäviikolla kyseli, että pelottaako mua, jos ja kun joskus joku Mentula tulee oventaa ja pieksee perverssistä limat ulos? Totesin, että saman tuomion siitä saa, kuin jos ihmistä pahoinpitelis. Josta taas tulikin mieleeni, että parivaljakko Anne&Linda on käynnistäneet suuren suuren etsintä-operaation, jopa palkkio on luvassa.... Mikä on Friikki Kinnusen oikea nimi ja kotiosoite.... Mielestäni tämä saattaa sopia kategoriaan "vainoaminen" olenkin siis pähkinyt rikosilmoituksen tekoa kyseisistä kukkahattutädeistä, aika näyttää, antaa tyttöjen puuhastella omien fetissiensä kanssa :D

6.27.2015
Jotenkin lystikästä kaikkiaan, jälleen myrsky vesilasissa.
Näköjään edellinen postaus osui ja upposi, hyvä niin :D Herkullisia argumentteja lähinnä minua vastaan, arvostan. Taidan olla vähän vitun tyhmä yksilö, tai muutoin vaan huumorintajuton tapaus, mutta en osaa Annikan kommentteja ottaa edes sarkasmina. Harmi että noinkin vetävän näköisellä mimmillä kukkahattu puristaa just sitä kohtaa joka on kriittinen aivojen verenkiertoa ajatellen. Matildakin parkuu kuin aikapoika, toinen ääni oli kellossa silloin kun kauppoja tehtiin :D Mutta tosiaan, kukin tyylillään.
Mutta, kiitos kumminkin Annelle, kävijätavoitteet saavutettu, useita kymmeniä kauppoja vireillä. Oon ihan happy, kiitos vielä kerran ;)
Hitusen naurattaa myös Hakkarais Linda, hän kun on viimeisen päälle blogikriitikko, eikä halua nimeään tai kuvaansa blogiin "jonka sisältö on täyttä paskaa, ällöttävää ja inhottavaa" Mutta täällä se nyt kumminkin vaan on, sorry Linda...
Tää Peippo taas on täysin oma lukunsa, jotenkin tulee vaikutelma perässä vedettävästä ressukasta jolla ei ole omia mielipiteitä, ennen kun joku muu sanoo jotain... Eipä hänestä enempiä.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)