Rakkaus, tuo maailman ihanin ja vittumaisin tunne. Turhaan kai sitä erikseen enempää erittelen, jokainen tietää kyllä. Kuten jo edellisessä postauksessa mainitsin, tapasin siis keväällä -16 todella upean naisen, naisen johon rakastuin vaikka eihän sen niin pitänyt mennä. Kutsuttakoon häntä vaikkapa Birgitaksi (myöhemmissä yhteyksissä Bee).
Suhteemme oli alusta saakka todella upea, Bee oli rakastajattaren lisäksi hyvä ystävä, mukava kaveri jonka kanssa hassutella vaikka meidän huumorintajut ei ihan aina kohdanneetkaan. Myös maailmankatsomuksemme oli kaukana toisistaan, tosin ajan kanssa kumminkin muovasimme toistemme katsomuksia, minä hänen katsomustaan lähemmäs omaani ja hän minun lähemmäs omaansa. Huomasin jo viimevuoden lopulla, että hänen katsomuksessaan on omia hyviä puoliaan, vaikka se hiukan naiivilta omasta mielestäni näyttikin. Bee näkee maailman hyvänä paikkana ja värejä siellä missä minä ainoastaan harmaata. Hän siis sai iskettyä väriä aikalailla mun mustavalkoiseen maalmaan ja siitä olen onnellinen vieläkin.
Mutta kaikella on hintansa, eikö? Omalla kohdallani hinta muodostui loppujen lopuksi liian kovaksi. Sillä Bee on aivan järjettömän mustasukkainen ja aivan liian huonolla itsetunnolla varustettu. Tämä yhtälöhän tunnetusti toimii niin että mustasukkaisuus ruokki huonoa itsetuntoa ja päinvastoin, eli valmis oravanpyörä. Luovuin todella paljosta hänen vuokseen, jopa osasta omaa identiteettiäni. Sami Kinnunen oli enemmän ja vähemmän poissa kuvioista reilun vuoden, se oli hinta jonka olin valmis maksamaan parisuhteesta tähän upeaan naiseen. Paska tikki vain siinä mielessä, että en todellakaan tajunnut antaneeni pirulle pikkusormen. Kun kinnunen oli kuopattu, niin sitten alkoi naispuoleisten facekavereideni vainoaminen (siis tuolla mun "siivili" puolella facea). Myönnän, että muutama luottotyyppi on sekä Kinnusen, että siviiliminän yhteisiä kavereita kyseisessä palvelussa.
Pikkuhiljaa asiat eteni siihen että aina kun puhelimeni piippasi, piti Been nähdä/saada tietää kuka mulle viestiä laittaa. Kertaakaan ei ollut mitään viestejä joita en voinut hänelle näyttää, mutta silti mustasukkaisuus vain yltyi. Loppujen lopuksi asiat meni siihen jamaan, että mun piti laitella hänelle screenshotteja puhelutiedoista, whatsapp keskusteluista yms...
Eilen olin työntouhussa ja piteli hieman kiirusta kun viestiteltiin Been kanssa. Myönnän, että en keskittynyt kunnolla hänen kanssaan jubailuun ja silloin tällöin jäi wa auki ja täten näytti mun olevan paikalla. Bee kysyikin että kenen kanssa juttelen wa:ssa? luin hänen viestin, laitoin puhelimen taskuun, koska kädet oli täynnä tavaraa, papereita yms. Samantien ajattelin että nappaan hänelle screenshotin keskusteluvalikosta, jottei iske mitään turhia mustasukkaisuuskohtauksia. Siinä kädet täynnä räpeltäessäni en edes huomannut että yksi keskustelu työkaveri Y:n kanssa oli arkistoitunut tahattomasti. En sis tiedä miten siinä onnistuin, mutta onnistuin kumminkin. No eikös screenshottiin jäänyt teksti "keskustelu arkistoitu", en edes tiennyt whatsappin kyseisestä ominaisuudesta, siis viestien arkistoinnista. Bee kysyi, että mikä tuo on? Vastasin että varmaan joku varmuuskopiojuttu tms, en tiedä. En asiaan kiinnittänyt enempää huomiota, koska pidin asiaa epäoleellisena. Väärin!! Yöllä 01:31 tulee Beeltä viesti jossa on screenshotti hänen omasta wa valikosta, josta puuttuu meidän viestiketju, saatesanoina "Minäkin osaan..." Seuraava viesti 01:31: "Kivat siis sulle" ja seuraava 01:45: "En jaksa enää. Valehtelua valehtelun jälkeen".
Tässä kohtaa itselläni meni kuppi täysin nurin ja tajusin että ei vittu....
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti